Sateenkaari_kollaasi

Tervetuloa Nummelan lentokentälle

Nummelan Lentokeskus ry (NLK) on Nummelan kentältä toimivien purjelentokerhojen perustama yhdistys, joka järjestää purjelentokoulutusta ja hoitaa Nummelan kentällä purjekoneiden hinaustoiminnan omistamallaan lentokalustolla.
Nummelan lentokenttä on Suomen vilkkaimpia harrasteilmailukenttiä. Se sijaitsee 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta Vihdin kunnassa, Turuntien varressa.
Mukaan toimintaan pääset helposti esimerkiksi ilmoittautumalla kursseillemme tai liittymällä jonkun jäsenkerhomme jäseneksi.

Historiaa

Nummelan lentokenttä on valmistunut elokuussa vuonna 1940 ja oli aluksi Erillisen lentolaivueen varakenttänä. Purjelentäminen alkoi kentällä 1950-luvun loppupuolella.
Aikoinaan on kentällä käytetty koulutukseen mm. Bociania, ASK-13:a, Twin Astiria, Twin Astir II:ta. Hinauskoneina on ollut Klemm, Auster, Piper PA-25 Pawnee, Piper Cub sekä Super Cub, ja Rallye.
Aivan ensimmäinen PIK-15 “Hinu” (OH-XHA) kuului aikoinaan myös Nummelan hinauskalustoon, ja tämän valkoisen Hinun punainen sisar (nyk. OH-YHB) on yhä aktiivisessa käytössä muutamia modifikaatioita läpikäyneenä.