Tervehdys Nummelan lentäjät!

 

Minä, Matti Björklund (FIN.FCL 1388), toimin 15.4.2016 alkaen NLK:n koulutuspäällikkönä.

Koulutuspäällikön tehtävä on olla virallinen kanava viranomaiseen nähden sekä toimia vastuullisena henkilönä ja varmistaa, että koulutustoiminta on määräysten mukaista.

 

Aloitan kirjoittamaan koulutuspäällikön blogia, koska noin neljännesvuosisadan mittainen urani lentäjänä on osoittanut tarpeen tuoda vastuullinen tehtävä lähelle Teitä lentäjiä. Itse asiassa koulutuspäällikön tehtävä on mm. mahdollistaa meidän yhteistä harrastustoimintaamme Nummelassa. Haluan toiminnallani osoittaa sen, että tämä näkymätön työ muuttuu ympärillänne sellaisiksi toiminnoiksi, jotka osaltaan auttavat, mahdollistavat ja helpottavat lentotoimintaa.

 

Olen kokenut monesti urani aikana ihan vihreästä alkavasta lentäjänuorukaisesta saakka, että yhteisömme tarvitsee tiettyä läheisyyttä, jolla opettaja-, koulutus- ja tarkastuslentotoiminnat olisivat helposti ymmärrettävissä, eivätkä olisi kaukana itse harrastajasta. Olen siis osaltani mahdollistaja ja niin haluan tehtäväni kokea. Minun harrastustoimintani tulee olemaan ja on ollut viimeiset ajat kolutustoiminta ja lennonopetus. Olen edennyt pikkuhiljaa urallani ja ajan karttuessa yhdessä monien kivojen ihmisten kanssa harrastuksessamme ystävyyteen saakka. Haluan toiminnallani osoittaa, että kunnioitamme hyvää ilmailuhenkeä sekä määräyksiä, jotta toimintamme tulee tulevaisuudessakin olemaan mahdollista.

 

Toimin NLK:n purjelennonopettajana sekä teorioiden että lento-osuuksien puolella. Teen mielelläni kerhotyötä lentämällä kaikille lentäjille tarvittavia lentoja. Olen myös valtuutettu purjelennon tarkastuslentäjä (EASA: FE(S)).

 

Näiden blogikirjoitusten tarkoitus on tukea toimintaanne Nummelan kaikissa neljässä lentokerhossa. Toivon teiltä minun suuntaan keskusteluja, joilla yhdessä avaamme mahdollisuuksien ovia sekä hahmotamme tätä “harmaata” aika-aluetta, kun suomalainen purjelentolupakirjakäytäntö on muuttumassa yhteiseurooppalaiseen EASA-maailmaan.

 

Ladies and Gentlemen, lets attach the towing rope!

 

Terv,

-Matti Björklund

 

 

1 Comment

  1. Maanantaina 18.4.2016

    Päivittää edellisen opettajalistan mukaisten opettajien tietoja hyväksyen heidät NLK:n kouluttajiksi ja hyväksytyiksi lennonopettajiksi. Koulutuspäällikön vastuulla on luetteloida opettajat (lennonopettajat ja pätevöityneet teoriaopettajat). Lista oli edellisessä luettelossa 20, vielä vanhojen kollegoiden palautellessaan tietojaan odotellen…

    Järjestelee aikaa aloittaa uuden “lähes” kokopäivätoimisen uuden hinaajan Erkki Kempin pujrlentokoulutusta ja tekee säävarauksen, jotta se onnistuisi. Moottrorilentäjän on lennettävä PEL M2-41 määräyksen sekä koulutusohjeen mukaan 10 lentoa purjekoneella, jotta hän saa hinauslentäjän kelpuutuksen. Tämä siis suomalainen määräys.

    Tänään aloitetettiin myös 4:n uuden sekä 1:n Tahdon Takaisin Taivaalle -koulutettavan koulutuskirjanpito. Koulutuskorttien luominen ja ylläpitäminen on päivittäistä puuhaa, johon opettaja teorioiden ja lento-osuuden keskellä joutuu. Osa kesän oppilaista pääsee myös nauttimaan uuden tavan mukaista purjelennon peruskoulutusta. Purjelentäjän peruskoulutusta ollaan viemässä samaan suuntaan, kuin moottorilentäjien lentokoulutus. Koululennon käsikirjoitukseen ja tehtävän määrittelemiseen tullaan laittaamaan tiettyä säännönmukaisuutta. Itse lentotehtävä ja sen palautetilaisuus tulee näin myös hivenen muuttumaan. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Post comment